Hurjaa vauhtia päivät vilistivät ohitseni ... tänäänkin yhdeksän maissa lähdin Anjalaan ent. maatalousoppilaitokselle ja seitsemän jälkeen illasta olin jälleen kotona ;) Teorian lisäksi olimme tänään kolmisen tuntia sikalassa töissä ja tutustumassa sikoihin. -Kaupingissa kun olen ikäni asunut oli tämä minulle aivan uusi tuttavuus ja täytyy myöntää että lieviä ennakkoluuloja kyllä oli. -Työnpuutteesta ei ainakaan sillä tilalla voi puhua - meitä oli kolme aikuista aikuisopiskelijaa ja talon isäntä navetassa hommia tekemässä ja kertaakaan ei tullut mieleeni , eikä kyllä kerinnytkään vilkuilla kelloa. Isäntä piti meidät kyllä hommissa ja luotti tyystin että teemme kaiken oikein :) Mielenkiintoisia elukoita - kyllä jäi leonberginkoirakin matalaksi säkäkorkeudeltaan niille emakoille saati sitten tilan karjulle ! :) :) Mutta minulle tyypillisesti juttelin siellä sieoille kuin koirille ( sillä tilalla ruokintakin tehtiin vielä käsin) - taisi isännällä olla hauskaa juttujamme kuullessa.... Mutta suurinkin navetan karjuista tuli karsinansa reunalle repsuteltavaksi kuin koira konsanaan - siis pääkin oli aivan valtava ! Ja ennakkoluuloni sikalan hajua kohtaan kaikkosi sekin! -Siis "tuoksuuhan" sikalassa , mutta kyllä märkä leokin "tuoksahtaa" ! -Tuskin minusta sentään työntekijää sikala-alalle tulee , mutta taas kerran opin ,ettei pidä roikkua ennakkoluuloissa !

Säköisiä joulukortteja on saapunut tännekin - alla niitä - en vain ole kerinnyt niitä tänne vielä liittämään. Itse olen yhä enemmän palailemassa perinteisiin "etanapostin" kuljettamiin postikortteihin - ulkomaille menevät kortit sain jo matkaan - kotimaan kortit odottelevat yhä keittiön pöydällä punaisessa kuoressa tyystin valmiina että Kay saisi muutaman oman postakorttinsa viikonlopun aikana valmiiksi ;) Toki sain viimeinkin itse "jonkinlaisen" sähköisenkin postikortin aikaiseksi , mutta kuten tiedätte , olen melkoinen "poropeukalo" tietokonetekniikassa , hih !

2140252.jpg

Kiitokset Tarja ja koirat ! /Vielen Dank Tarja und Hunden

2140253.jpg

Kiitos !/Danke !

2140256.jpg

2140620.jpg

Belunan Kennel

Kiitos taasen !

Also die Tagen sind letze Zeit mit unheimlicher Schwindigkeit mir vorbei gerast - kaum merke ich es noch ;) Heute z.B. bin ich um Neun Uhr von Zuhause aus Richtung meine "Erwachsenen -Studium-Schule" losgefahren und war wieder kurtz nach Sieben Uhr Abends wieder Zuhause ! Ausser Teorie um Schweinepflege ,waren wir auch beim richtigen Schweinen. Der Bauer traute auf uns und wir durften Alle Arbeiten dort mitmachen. Muss zugeben ,einige Vorurteile hatte ich schon gegenu¨ber Scweine (als immer in der Stadt bewohntes Mensch) Aber die Schweine - dagegen war ein Leonberger auch klein- waren unheimlich lieb und glever , sie kamen richtig zur uns und machten klar ,dass sie gegrault werden wollen. -Eigentlich sehr glevere Tiere !

Meine Weihnachtskarten sind (meiste Karten) die Tradizionelle Karten -die nach Ausland sind schon auf ihren Wege - die Karten innerhalb Finnland sind fertig und warten darauf dass Kay seine Paar Katen fertig bekommt.