Oikeastaan vastoinkäymiset alkoivat jo eilen ,sunnuntaina, kun tajusin että kaikilla koirillamme mitä todennäköisemmin nenäpunkkia vaivanaan. No, heti aamusta soittelin ell ja hän kehoittikin hakemaan vielä tänään sopivat loishäätölääkkeet jotta koirulit pääsevät vaivoistaan. Kuuri uusittava parin viikon kuluttua. No, menin heti töistä suoraan hakemaan lääkkeitä ja palailin huojentuneena kotiin , asia olisi hoidossa. Aukaistessani ulko-ovea, tuli Resso tapansa mukaan jo yli-innostuneen iloisena ;) tervehtimään minua, Booris tuli vain ovesta ulos ja jäi ylimmälle rapulle istumaan takapuolelleen. Alas rapulta tuli vaska kovan suostuttelun jälkeen. Tukin koko koiran ,eikä mitään ulkoista  haavaa tms. poikkeavaa löytynyt, joten ajattelin että oli varmaankin nukkunut asennossa josta takajalka puutunut. -Korttelikierroksellamme alkoikin hieman paremmin kävelemään, mutta omituisen vinossa käveli suoraankin mentäessä.Ruoka pojalle maittoi aivan normaalisti kera loishäätälääkkeidenkin. Mutta sen jälkeen suostui vain makailemaan pihalla samassa paikassa. -Oma eläinlääkärimme virka-aika oli tietenkin jo päättynyt ja lähin päivystävä Loviisassa. -Joten Kay lähti Booriksen kanssa matkaan - ja minun mielikuvitukseni kuvitteli vaikka mitä kauhuuksia jo. Tunteja siinä vierähti ennenkuin mies ja koira palasivat, diagnoosina virtsa- ja eturauhastulehdus. Saamansa pistokset helpottivat leopojan oloa jo illan aikana niin,että uni maittaa jo nyt pojalle - monen lääkkeen lääkekuuri nyt koirapojalla päällä. Toivottavasti olisi ainutkertainen vaiva !

Eigentlich fingen die Pechsträne schon Gestern - als ich verstand dass Alle unsere Hunden Nasenmilben haben. Also habe ich Heute gleich am Früh bei unseren Tierärtzin angerufen, sie hatte empfohlen gleich Heute Medikamenten dagegen von ihr zu holen. Bin auch nach der Arbeitstag zur ihr hingefahren und auf dem Rückweg war ich sehr erleichtet das bald die Beschwerde vorbei wären. Am Aussentür kam Resso fröhlich wie immer zu begrüssen -Booris dagegen ist auf der Oberen Stufe sitzengeblieben und kam runter nur mit viel zureden. Auf unseren kleinen spaziergang ist er sehr merkwü¨rtig und etwas seitlich gelaufen. Gegessen hat er ganz normal , aber danach wollte er nur im Garten liegen. Also ist Kay mit ihm nach Loviisa zur diensthabenden Tierartz gefahren -dieagnose : Blasen- und Prostataentzündung. Dort hat Booris die ersten Medikamenten als Spritzen bekommen und Abends ging ihm schon etwas besser , aber nun hat er einen Kur von mehreren Medikamenten für 10 Tagen - hoffentlich ist dieses ein einmaliges Erlebniss.